torstai 14. heinäkuuta 2011

Aamuhommat

Yleensä ihmisiltä löytyy omanlaisensa aamurutiinit. Personal Development gurut suosittelee monesti aikaisin heräämistä  ja myös minulle tämä sopii parhaiten. Muutama vuosi sitten heräilin vielä miten sattuu eli saatoin nukkua puolillepäivinkin esim. krapulasta kärsien, mutta tähän on tullu onnksi suuri muutos.

Kämpässä aurinko paistaa mukavasti makuuhuoneen ikkunasta sänkyyn ja jos on poutainen taivas aamulla niin pompin ylös heti kun herään. Syksyllä ja talvella kun aurinko ei enää paista aikaisin aamulla on herääminen huomattavasti vaikeampaa, joten voidaan todeta ett' Aurinkoenergia aamulla antaa melkoisen energiaboostin!

Herättyäni pomppaan ylös ja puhdistan kielen. Yön aikana elimistö yrittää poistaa kuonaa ja melkoinen osta tästä kertyy valkoisena mänkkinä kieleen, joten muutama vetäisty puhdistaa röörejä ja samalla raikastaa hengitystä.

Tämän jälkeen juon noin puoli litraa nestettä. Sitruunavesi on aika yleinen valinta tai joskus vaihtelun vuoksi laimeaa marjamehua/pakuriteetä. Yön aikana elimistö kuluttaa suuren osan vettä joten pieni tankkaus on paikallaan!

Seuraavana on aamuliikunnan vuoro. Paras vaihtoehto on lähteä ulos liikkumaan ja hengitteleen raitista ilmaa. Asun kaupungissa luonnon keskellä joten pääsen nopeasti suhtkoht raittiiseen ilmaan. Käyn fiiliksen mukaan vesistön äärellä joogailemassa tai metsässä lenkkeilemässä. Tänään kävin hölkkäileen 5 km, pysähdyin tsiigaileen nukkuvaa sorsapoikuetta, syömään kesän ensimmäisiä kypsiä  mustikoita ja tekeen lihaskuntoa lenkkipolun varrella olevalle ghettogymille eli leuanvetotangolle/vatsapenkille (miksi näitä ei oo enempää kaupungeissa! Mielestäni vähintään yksi esterata pitäisi olla ihmisten käytettävissä). Aamuliikunta avaa loistavasti mielen ja kropan. Läheskään joka aamu ei tule lähdettyä ulos mutta silloin teen liikesarjoja kotona ja pompin minitrampalla noin sata kertaa.

Aamuliikunnan jälkeen saatan valmistaa aamupalaa, mutta sen nauttimisen aloitan yleensä vasta 1½ tuntia heräämisen jälkeen. Siinä vaiheessa elimistö on herännyt ja alkaa kaipaamaan lisäenergiaa. Tänään blendailin seuraavanlaisen maistuvan smoothien kahdelle:

Laimeaa pakuriteetä pohjaksi
2 banaania
Reilusti omalta kasvimaalta eilen poimittua salaattia
2 rkl Macaa
2 rkl Kookosvoita
2 rkl Molkosan vitality herajauhetta
1 rkl Hunajaa
+päälle kiinasta tuotuja gojeja.

Tässäpä infoa omista aamuhommista. Jos haluat kysyä jotain niin kommentoi :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti